LÄSKI POSSU. Juuri sitä minä olen. Tietäisittepä paljon olen paisunut tässä kuukauden aikana, kun en ole kirjoitellut. Ajattelen aina, että no huomenna sitten en syö yhtään mitään, mutta kuitenkin taas repsahdan. Nyt päätin palata taas blogini pariin. Jos tästä nyt sitten olisi edes jotain apua. Kesäkin on jo aivan lähellä, enkä todellakaam tällä vartalolla voi mennä mihkään rannalle. Hyi, oksettaa edes ajatus sellaisesta.

Tänään lähden vielä lenkille. Voisin tehdä sellaisen tunnin lenkin, jos en jäädy aivan kuoliaaksi tuolla pakkasessa. Tekisi kyllä mielummin mieli mennä hiihtämään. Sehän on paljon tehokkaampaakin, mutta en vain kehtaa mennä. Kuulostaa tosi tyhmältä, tiedän. Asia kiikastaa siitä, että talomme vieressä ei ole hiihtolatua ja lähimmälle joudun kävelemään ison tien viertä. Voin kuvitella miten huvittavalta näytän monot jalassa ja sukset kädessä tarpomassa eteenpäin hiihtopuku päällä. Paikka missä asun on lisäksi vielä melko pieni ja täällä kaikki tuntee kaikki, joten kuittailuita varmasti tulisi jälkeenpäin.

Olen taas yrittänyt opetella oksentamaan, mutta se ei tunnu luonnistuvan vaikka yrittäisin mitä. Saan aina itselleni vaan entistä masentuneemman olon ja itkeneen näköiset silmät. En vain ymmärrä miksi se ei onnistu. Olen kokeillut kaikkia niksejä ja erilaisia apuvälineitä. Kertokaa mikä teillä toimii!